Patrik Graham
Björn Wahlroos
Pankkiiri
2013

(1952–)

Sampo konsernin, UPM:n ja Nordean hallitusten puheenjohtaja, kansantaloustieteen professori

Björn Wahlroos on ollut näkyvimpiä finanssiyritysten johtajia Suomessa 1980-luvulta alkaen. Hän on myös kansantaloustieteilijä, näkyvä yhteiskunnallinen keskustelija ja kulttuuriperinnön vaalija.

Wahlroos oli 1960-luvun loppuvuosina mukana äärivasemmistolaisessa liikehdinnässä, mutta   innostus laantui melko nopeasti ja hän ryhtyi opiskelemaan liiketaloustiedettä Svenska handelshögskolanissa Helsingissä. Hän väitteli tohtoriksi 1979 ja hoiti kansantaloustieteen professuuria korkeakoulussa.

Lupaava tieteellinen ura katkesi vuoden kuluttua, kun pääjohtaja Mika Tiivola kutsui nuoren ekonomistin Suomen Yhdyspankin (SYP) johtokuntaan.

Wahlroos sai vastuulleen SYP:n osake- ja valuuttakaupan vaiheessa, jossa perinteiset yritysrakenteet alkoivat murtua ja puhuttiin ”kasinotaloudesta”, jossa yhtiöitä vallattiin ja järjesteltiin uudelleen.

Wahlroos oli avainhahmoja murroksessa. ”Kasinokausi” huipentui 1989 professori Pentti Kourin nimeä kantaneisiin osakekauppoihin, joissa KOP:n ja SYP:n finanssileirit järjesteltiin uudelleen.

Kasinokaudesta syöksyttiin 1990-luvun alussa kansantalouden lamaan ja pankkikriisiin. Wahlroos oli nimitetty 1989 yhdeksi SYP:n varatoimitusjohtajista, mutta 1992 hän siirtyi pääomistajana johtamaan pankista lohkaistua Mandatum-yhtiötä.

Wahlroos oli nähnyt investointipankkien kasvumahdollisuudet ja Mandatum toimi menestyksekkäästi neuvonantajana suurissa pohjoismaisissa fuusioissa ja yritysostoissa

2001 Mandatum yhdistettiin Postipankin ja vakuutusyhtiö Sammon pohjalle 1999 luotuun Sampo-Leoniaan. Wahlroosista tuli yhdistetyn yrityksen konserninjohtaja ja merkittävä omistaja. Konsernin nimeksi pelkistettiin pian Sampo.

Sammon pankkitoiminta myytiin Danske Bankille 2006 ja näin tanskalaispankki sai vahvan jalansijan Suomessa.

Yritysten johtamisen rinnalla Wahlroos on esiintynyt näkyvästi julkisuudessa puolustaen avointa markkinataloutta.

Wahlroos on tukenut kulttuurihankkeita, joihin kuuluu perheen ostaman historiallisen Joensuun kartanon kunnostaminen Halikossa. Wahlroosin harrastuksiin kuuluu metsästys.

Näytä muotokuva


Helga Sonck-Majewski
C. E. Sonck
Professori
1965

(1905–2004)

Kasvitieteilijä, taidemaalari, professori

Viipurissa syntynyt Carl Eric Sonck oli ihotautien professori ja hänet tunnettiin paitsi oman alansa tieteenharjoittajana, myös kasvitieteilijänä sekä taidemaalarina että taiteen keräilijänä.

Carl Eric Sonckin perhe muutti Karjalankannakselta Turkuun 1919, jossa Sonck kävi ruotsalaista reaalilyseota valmistuen ylioppilaaksi 1924.

Sonck valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1933 ja väitteli 1941 tohtoriksi. Hän toimi Helsingin yliopistossa dermato-venerologian dosenttina vuoteen 1957 saakka.

Turun yliopiston iho- ja sukupuolitautiopin professoriksi Sonck valittiin vuonna 1955. Tässä tehtävässä hän toimi eläkkeelle jäämiseensä, vuoteen 1972 saakka. Uransa aikana hän julkaisi noin 150 lääketieteellistä artikkelia. Eläkepäiviään Sonck vietti Helsingissä ja hänen omaelämäkertansa Ihotautilääkäri muistelee julkaistiin 1995.

Carl Eric Sonck oli jo lapsena hyvin kiinnostunut luonnosta, linnuista, hyönteisistä ja erityisesti kasveista. Aikuisena hän erikoistui kasvitieteeseen ja erityisesti voikukkiin. Niiden keräilyn hän aloitti 1940-luvulla ja jatkoi sitä loppuelämänsä. Sonck löysi Suomesta ja ulkomailta noin sata tieteelle ennen tuntematonta voikukkalajia ja julkaisi nelisenkymmentä kasvitieteellistä artikkelia.

Carl Eric ja hänen vaimonsa Karin Sonck lahjoittivat Hyvinkään taidemuseolle nykyisin museon pysyväisnäyttelynä olevan Yrjö Saarisen taiteen kokoelman. C. E. Sonck myös kirjoitti Saarisen elämäkerran ja kuvakirjan hänen teoksistaan.

Sonck oli myös itse lahjakas taidemaalari. Hän teki elämänsä aikana noin 500 maalausta ja piirustusta ja piti taidenäyttelyitä useilla paikkakunnilla. Sonckin lähisuvusta voi mainita arkkitehti Lars Sonckin, joka oli Carl Ericin setä.

Näytä muotokuva


Hilkka Könönen
Kari Neilimo
Pääjohtaja
2007

(1944–)

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan pääjohtaja, taloustieteen tohtori, vuorineuvos

Kari Neilimo poikkesi taustaltaan jyrkästi kaikista edeltäjistään noustessaan 2002 Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) pääjohtajaksi. Kaikilla hänen edeltäjillään oli ollut pitkä toimintahistoria osuuskauppaliikkeessä, mutta Neilimo tuli pääjohtajaksi liiketaloustieteen professorin virasta, eli vankan käytännön kokemuksen sijasta hänellä oli perusteellinen teoreettinen tietämys liiketaloustieteestä. Neilimon aikana SOK kehittyi moderniksi suurliikkeeksi. Liiketaloudelliset arvot korostuivat johtavaksi kauppaketjuksi kehittyneen osuuskaupan toiminnassa.

Kari Neilimo syntyi Viipurissa keväällä 1944, mutta Tampereesta tuli Neilimon koti- ja koulukaupunki. Yliopisto-opinnot alkoivat Tampereen yliopistossa ja taloustieteiden opinnot sujuivat erinomaisesti. Viiden vuoden kuluttua Neilimolla oli suoritettuna taloustieteen kandidaatin tutkinto, kahdeksan vuoden kuluttua lisensiaatin tutkinto ja yhdentoista vuoden kuluttua tohtorin tutkinto. Näin 31-vuotiaan miehen opinnot olivat muodollisella tasolla tulleet päätökseensä.

Yritteliäänä miehenä Neilimo tahtoi akateemisella urallaan eteenpäin, ja yliopistojen hitaan virkakierron vuoksi hänen edessään oli akateeminen ”korpivaellus” Lapin yliopiston ja Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun professuurien kautta takaisin Tampereelle. Hänet nimitettiin 1999 Tampereen yliopiston liiketaloustieteen professoriksi, jonka nimeke vahvistettiin hänen toimiaikanaan strategisen johtamisen professuuriksi. Tätä tehtävää hän hoiti aina vuoteen 2002 eli siihen saakka, kunnes hän vaihtoi akateemisen teoreetikon uralta käytännön liike-elämään Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) pääjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi.

Neilimon tullessa 2002 S-ryhmän johtoon sen markkinaosuus päivittäistavarakaupasta oli 31 prosenttia ja sen tärkeimmän kilpailijan Kesko Oy:n noin 36 prosenttia, mutta tuulet olivat Neilimon johtamalle S-ryhmälle suotuisat. Jo 2006, kun Neilimon aika SOK:n johdossa tuli täyteen, SOK:n markkinaosuus oli kohonnut 37–38 prosenttiin ja Keskon osuus pudonnut selvästi alle 35 prosentin.

Neilimo nousi pääjohtajaksi nimenomaan maakuntien alueosuuskauppojen kannatuksella. Alueosuuskaupatkin saivat mahdollisuuden kasvaa ja vankistua sen sijaan, että keskusliike olisi tullut niiden reviirille kilpailemaan alueosuuskauppojen kanssa erilaisilla uusilla ketjuillaan. SOK kehitti alueosuuskaupoilleen oman liikenneketjun ABC-huoltamot sekä oman rautakauppaketjun Terran.

Jo Neilimoa valittaessa nähtiin selvästi, ettei hänen pääjohtajakaudestaan voi tulla kovin pitkä. SOK tahtoi kuitenkin vahvan teoreettisen osaajan ja uudistajan johtoonsa muutamaksi tärkeäksi vuodeksi ja ajatus oli onnistunut.

Kari Neilimo oli lyhytaikainen välivaiheen pääjohtaja, mutta hänen merkityksensä SOK:n kehityksessä oli paljon suurempi, kuin hänen toimikautensa pituus antaisi odottaa.

Näytä muotokuva


Hannu Väisänen
Ilkka Lantto
Taulupari Lantoista
2012

(1943–)

Katri Antell Oy:n toimitusjohtaja, ekonomi, pääkonsuli, kauppaneuvos

Yritystoimintaan osallistuminen liittyi Ilkka Lanton elämään lapsuusvuosista asti. Lantto työskenteli kymmenkunta vuotta isänsä omistaman  Oulun Kauppa Oy:n johtajana ja toimitusjohtajana. Kun Lanton perhe hankki 1976 omistukseensa vuodesta 1880 leipomo- ja kahvilatoimintaa harjoittaneen Katri Antell Oy:n osakekannan, Ilkka Lantosta tuli yhtiön toimitusjohtaja. Hänen vuoteen 2002 kestäneellä kaudellaan yhtiö kasvoi yhdeksi maan suurimmista leipomoalan yrityksistä.

Nuorena ylioppilaana Lantto tutustui Oulun Kauppa Oy:n ”raskaamman pään” kaupankäyntiin, kun hänet palkattiin purkamaan ja säkittämään 15 tonnin suolalasti. Kokemus ei lannistanut Lanttoa, joka palasi kauppatieteen opintojen jälkeen 1966 isänsä yhtiöön johtajaksi.

Kun Oulun Kauppa Osakeyhtiö 1976 myytiin toiselle tukolaiselle tukkuliikkeelle, avautui Ilkka Lantolle ja hänen vaimolleen Pipu Lantolle mahdollisuus aloittaa vastuullisena yrittäjäpariskuntana Katri Antell Oy:ssä, Ilkka Lantto toimitusjohtajana ja Pipu Lantto tiedotus- ja PR -päällikkönä. Omistajavaihdoksen jälkeen Antellin tuotteita alettiin myydä tukolaisen vähittäiskaupan kautta.

Lanton aikana Antell kasvoi paikallisesta yrityksestä valtakunnalliseksi leipomo-, kahvila- ja henkilöstöravintola-alan konserniksi ja liikevaihto satakertaistui. Vuodesta 1985 Ilkka Lantto on toiminut Antellin konserniyhtiöiden hallituksen puheenjohtajana. Hänen toimintaansa on leimannut aina yhteiskunnallinen aktiivisuus. Hänen ansiolistaansa kuuluvat muun muassa Finnvera Oyj:n neuvottelukunnan puheenjohtajuus sekä Oulun kauppakamarin puheenjohtajuus 1992–95 ja Keskuskauppakamarin hallituksen jäsenyys 1990–95.

Ansioistaan yrittäjänä ja yhteiskunnallisena toimijana tasavallan presidentti myönsi Ilkka Lantolle kauppaneuvoksen arvonimen 1995. Itävallan liittopresidentti on myöntänyt hänelle pääkonsulin arvonimen 1998. Lantolle on myönnetty Oulun yliopiston kauppatieteiden kunniatohtorin arvo 2009.

Taiteilija Hannu Väisäsen kertomaa muotokuvista:

”Lanttojen kaksoismuotokuvan takana on tietty italialainen varhaisrenessanssin aatelisperheiden muotokuvatraditio. Puolisot kuvataan toisiaan vasten kasvotusten, profiilista, mutta molemmat omilla paneeleillaan. Renessanssitraditiosta poiketen nämä muotokuvat on kuitenkin tehty niin että niiden välissä on pari vuotta. Ensin valmistui Ilkka Lanton muotokuva Pariisissa. Olin kuitenkin salaa toivonut saavani tehdä tuolle muotokuvalle parin. Rohkenin ehdottaa sitä itse. Ehdotukseni hyväksyttiin. Pipu Lanton muotokuva toteutettiin melkein kokonaan Oulussa. Pohjamaalaus tehtiin Pariisissa. Koska halusin nähdä muotokuvat yhtä aikaa, oli "turvallisinta" toteuttaa Pipu Lanton muotokuva siellä, missä sen pari jo oli.

Molemmissa muotokuvissa esiintyy ns. “kaviaariaihe." Se ei kummassakaan maalauksessa ole symboloimassa mitään erityistä. Varhaisrenessanssin vastaavissa muotokuvissa taiteilijat yleensä käyttivät jotain suvun embleemiä, symbolieläintä, viirin koristeaihetta ym. Tuo kaviaariaihe on "kummitellut" kuvissani jo noin kymmenen vuoden ajan ja halusin sen myös näihin muotokuviin.

Koska teen muotokuvia hyvin harvoin, toivoin että nämäkin muotokuvat olisivat tekijälleen ainutkertaisia. Niin myös tapahtui.”

Näytä muotokuva


Hannu Väisänen
Pipu Lantto
Taulupari Lantoista
2015

(1940 – )

Katri Antell Oy:n tiedotus- ja PR -päällikkö

Itä-Uudenmaan Pernajassa syntynyt Pipu Lantto (os. Lotila) kirjoitti ylioppilaaksi Lovisa svenska samlyceumista 1958 ja opiskeli sairaanhoitajaksi Helsingfors svenska sjuksköterskeinstitutissa.
Samalla kun hän työskenteli myynnin ja markkinoinnin tehtävissä 1960-luvulla muun muassa Instrumentarium Oy:ssä Helsingissä  hän opiskeli Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Lisäkoulutusta hän sai Itävallassa Universität Innsbruckissa, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa.

Avioiduttuaan 1966 Ilkka Lanton kanssa hän työskenteli mainossihteerinä miehensä isän, kauppaneuvos Viljo Lanton omistamassa tukku- ja vähittäiskauppa Oulun Kauppa Osakeyhtiössä.
Kun yhtiö myytiin toiselle tukolaiselle tukkuliikkeelle 1976, avautui Ilkka ja Pipu Lantolle mahdollisuus aloittaa vastuullisena yrittäjäpariskuntana jo vuonna 1880 perustetussa Katri Antell Oy:ssä. Pipu Lantto toimi Antellin tiedotus- ja PR -päällikkönä ja Ilkka Lantto toimitusjohtajana.

Pipu ja Ilkka Lanton aikana Antell kasvoi ja kehittyi. Leipomotoimintaa laajennettiin Oulun lisäksi Rovaniemelle ja Nivalaan, niin että Antell kasvoi yhdeksi suurimmista leipomoalan perheyrityksistä.
1980 aloitettiin henkilöstöravintolatoiminta, joka myöhemmin laajentui valtakunnalliseksi.

Pitkän perheyrittäjäuransa aikana Pipu Lantto on merkittävällä tavalla vaikuttanut Antellin kehitykseen ja kasvuun. Mainonnasta ja tiedotuksesta vastuullisena hänen tehtäviinsä on kuulunut laaja paletti tehtäväalueita yrityksen ilmeestä ja PR-toiminnasta aina tuotekehitykseen ja perinteiden ylläpitämiseen saakka. Antellin työn lisäksi hän on aktiivisesti vaikuttanut kulttuurin ja urheilun eri alueilla.
Pipu ja Ilkka Lanton aikana Antellin liikevaihto satakertaistui. Pipu Lantto on Antellin konserniyhtiöiden hallitusten jäsen.

Näytä muotokuva


Wilho Sjöström
Maj-Lis Lydecken
Taidesalongin johtajatar
1922

(1901–1976)

Strindbergin taidesalongin toimitusjohtaja

Arvid Lydecken toimi Strindbergin taidesalongin johtajana kuolemaansa eli vuoteen 1960 saakka, minkä jälkeen yhtiön toimitusjohtajaksi tuli hänen puolisonsa, tanskalaissyntyinen Maj-Lis Lydecken (os. Andersen).

Kööpenhaminassa Maj-Lis Lydecken harjoitti lauluopintoja, tuli Suomeen 1921 ja avioitui 17 vuotta vanhemman Arvid Lydeckenin kanssa. Lydeckenien koti oli kirjallisuuden ja taiteen harrastajien kohtaamispaikka. Maj-Lis Lydecken osallistui taidesalongin toimintaan jo varhaisessa vaiheessa ja hänestä tuli johtokunnan jäsen ja myöhemmin varatoimitusjohtaja.

Jo Arvid Lydeckenin aikana Maj-Lis Lydecken valvoi teosten ripustusta ja osallistui myyntiesineiden valintaan ja näytteille asettamiseen. Esplanadin ja Mikonkadun näyteikkunoilla oli myynnin ja julkisuuskuvan kannalta keskeinen merkitys. Strindbergin ikkunat olivatkin kaupungilla hyvin tunnetut ja niillä nähtiin olevan taidekasvatuksellinen tehtävä.

Maj-Lis Lydeckenin toimintaperiaatteet vastasivat Arvid Lydeckenin luomia käytäntöjä. Molemmat osasivat yhdistää liiketaloudellisen ajattelun ylevämpään päämäärään taidesalongista taiteen tukijana. Lydeckenin linjauksen mukaan uusimman taiteen tukeminen oli tärkeätä. Uusia suuntia edustavan taiteen esittäminen taidesalongissa ei ollut niinkään riski taiteellisessa kuin taloudellisessa mielessä. Vuonna 1960 Maj-Lis Lydecken totesi arvostelun hyväksyneen uusimmat taidemuodot. ”Uusilla suunnilla” tarkoitettiin 1950–1960-lukujen vaihteen murrosta. Abstrakti, lähinnä informalistinen taide, sekä surrealialistis-mielikuvitukselliset aiheet saivat lisää jalansijaa taidemaailmassa.

Uudelleen avioitunut Maj-Lis Stenbom (ent. Lydecken) myi 1970 liikkeen taidekauppias Jaakko Viljakaiselle. Hänen aikanaan 1970-luvun alkupuolella Strindbergin käytettävissä olleet näyttelytilat supistuivat ratkaisevasti salongin joutuessa luopumaan neljännen kerroksen tiloistaan. Taidesalongin viimeinen taiteellinen kukoistuskausi sijoittuu 1980-luvun alkupuolelle.

Näytä muotokuva


Tuomas von Boehm
Heikki A. Reenpää
Otavan johtaja
Ei tiedossa.

(1922–)

Otavan toimitusjohtaja, professori

Heikki Allan Reenpää toimi Otavan toimitusjohtajana 1968–78 ja hallituksen puheenjohtajana 1979–2000. Heikki A. Reenpään on sanottu vaikuttaneen siihen, että monet 1950-luvun modernistiset kirjailijat tulivat Otavan piiriin.

Heikki A. Reenpäästä tuli Otavan toimitusjohtaja tilanteessa, jossa yhtiö oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin, mutta askel vastuunalaiseen tehtävään ei ollut pitkä. Hän oli joutunut edellisten vuosien aikana perehtymään ja osallistumaan liikkeenjohdon asioihin edellisen sukupolven loppuvaiheessa. Hän oli ollut luomassa Otavalle uutta linjaa luovana ja uudistavana voimana. 1970-luvun alussa Otavalla oli vahva kotimainen kirjailijakunta, käännösten valioita ja bestsellereitä tuottavat ulkomaansuhteet. Kustannustalo pääsi uudelleen jaloilleen, mutta menestystä edeltäneet 3-4 vuotta olivat olleet kova kuuri.

Otavassa on harjoitettu yhteistä perhehenkeä Alvar Renqvistin ajoista lähtien. Pitkäikäiset kirjailijasuhteet periytyivät sukupolvelta toiselle. Heikki Reenpää puhuikin usein pojalleen Heikki A:lle ”johtavan kirjailijan” merkityksestä. Kustantajan täytyisi löytää yksi merkittävä ja edustava kirjailija, joka antaisi uskoa koko yhtiön toiminnalle ja olisi esikuvana muille kirjailijoille.

Välirauhan aikana 1940-1941 hän kouluttautui Santahaminassa ensin aliupseeriksi ja sen jälkeen IT-RUK:ssa ilmatorjuntaupseeriksi. Reenpää osallistui kaikkiin kolmeen Helsingin suurpommitusten torjuntaan helmikuussa 1944 Helsingin ilmantorjuntakeskuksessa.

Heikki A. Reenpää lahjoitti vuonna 2004 Kansalliskirjastolle Fennica-kirjastonsa, johon kuului yli 20 000 nidettä. Tämä oli yksi arvokkaimmista lahjoituksista, mitä Kansalliskirjastolle koskaan on tehty.

Näytä muotokuva


Alexandre Bakharev
Matti Alahuhta
Koneen johtaja
2012

(1952–)

Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori

Alahärmässä syntynyt Matti Juhani Alahuhta oli Kone Oy:n toimitusjohtajana 2005–2014. Alahuhta on jatkanut toimitusjohtajakautensa jälkeen Koneen hallituksessa, jossa on istunut vuodesta 2003. Hänen aikanaan Kone kaksinkertaisti maailmanlaajuisen markkinaosuutensa ja vahvistui etenkin Aasiassa. Ennen Konetta Alahuhta teki pitkän uran Nokiassa 1975–2004.

Alahuhta kirjoitti ylioppilaaksi Vaasan lyseosta ja väitteli Teknillisestä korkeakoulusta tekniikan tohtoriksi vuonna 1990. Väitöskirjassaan hän tutki korkean teknologian haaastajayritysten globaaleja kasvustrategioita.

Jo Nokian ajoilta Alahuhta tunnettiin energisenä ja tavoitehakuisena johtajana. Hän onkin sanonut, että yksi elämän vaikeimmista asioista on vanhoista ajattelu- ja toimintatavoista luopuminen. Hänellä oli kahden vuosikymmenen kokemus globaalin suuryrityksen keskeisten liiketoimintojen johtamisesta ja hän oli Nokian huipulle nostaneen ”dream teamin” jäsen.

Hänen valintansa Koneen toimitusjohtajaksi oli osa Koneen ylimmän johdon uudelleen organisoitumista. Kone muuttui radikaalisti 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kuluessa. Yhtiöllä oli jo ennestään hyvä tuotekilpailukyky, mutta erityisesti muuttuivat liiketoiminta-ajattelu ja yhtiön strateginen johtaminen.

Kun Alahuhta siirtyi Nokialta Koneen toimitusjohtajaksi 2005, hän pääsi viimeistelemään globaalin liiketoimintamallin, jonka kehittäminen oli aloitettu yhtiössä vuosia aikaisemmin. Hänen johdollaan Kone uudisti toimintakulttuurinsa, jonka avulla yhtiö pystyi hyödyntämään kaupungistamista ja väestön keskittymistä maailmanlaajuisessa mittakaavassa.

Vuosina 2015–2016 hän oli puheenjohtajana Elinkeinoelämän keskusliitossa. Keskuskauppakamari palkitsi Alahuhdan 2013 rautaisella ansiomerkillä ”huomattavista ansioista Suomen kansainvälisen yritystoiminnan kehittäjänä sekä suomalaisen osaamisen ja modernin johtajuuden edistäjänä."

Näytä muotokuva


Marjatta Tapiola
Kirsti Paakkanen
Marimekon uudistaja
2011

Kirsti Paakkasesta tuli Marimekon omistaja ja toimitusjohtaja vuonna 1991. Ennen Marimekkoa hän oli luonut menestyksekkään uran mainostoimisto Womenan perustajana ja johtajana.

Kirsti Paakkanen syntyi 12.2.1929 Saarijärvellä. Hän muutti 16-vuotiaana Helsinkiin ja alkoi määrätietoisesti kouluttaa itsestään osaajaa tuleviin haasteisiin. Hän työskenteli uransa alkuvuosina muun muassa Stockmannilla sekä Mainostoimisto Kunnas Oy:ssä. Vuonna 1969 Paakkanen perusti mainostoimisto Womenan, joka pian tuli tunnetuksi luovuudestaan, asiantuntemuksestaan ja tehokkaasta asiakaspalvelustaan. Näistä Womena sai aina huippupisteet mainostoimistojen vuo-sittaisissa vertailututkimuksissa. Kirsti Paakkanen johti toimistoaan luovasti, persoonallisesti ja intuitiivisesti. Kaikki työntekijät olivat keskenään samanarvoisia, titteleitä ei ollut ja toimenkuvat olivat joustavia. Vuonna 1988 Paakkanen myi Womenan mainostoimisto McCannille ja vetäytyi menestyksekkään uran jälkeen viettämään eläkepäiviä Etelä-Ranskaan. Hän kyllästyi kuitenkin pian joutenoloon ja päätti ostaa konkurssin partaalle ajautuneen Marimekon, kun se tuli myyntiin vuonna 1991. Siitä alkoi Paakkasen toinen ura.

Kirsti Paakkanen nosti Marimekon jaloilleen ja raivasi samalla tietä suomalaisen muotoiluosaamisen uudelle tulemiselle. Paakkanen käänsi yrityksen taloudellisesti voitokkaaksi ja palautti Marimekon juurilleen, Armi Ratian luomaan maailmaan. Lisäksi Paakkanen teki uusia aluevaltauksia ja vei Marimekon kuoseja vaatemallistojen lisäksi esimerkiksi matkapuhelimiin ja kodintekniikkaan. Paakkasen toimitusjohtajakaudella Marimekko myös listautui Helsingin pörssiin vuonna 1999. Kirsti Paakkanen johti Marimekkoa vuoteen 2008 asti. Kirsti Paakkasen mukaan hänen johtamisfilosofiansa perustui ihmisen arvostamiseen ja siihen uskoon, että jokaisella työntekijällä on ainutkertaisia lahjoja, luovuutta ja osaamista. Paakkanen korosti urallaan sitä, että yhdessä tekemisen on oltava yrityksen keskeisin työskentelymetodi ja henkilöstön sen tärkein pääoma. Kirsti Paakkanen ja hänen johtamistapansa ovat saaneet runsaasti tunnustusta ja huomiota myös Suomen rajojen ulkopuolella. Paakkanen on ollut kysytty ja arvostettu luennoitsija ja luottamushenkilö, ja hänelle on myönnetty lukuisia yritysmaailman huomionosoituksia.

Muotokuvasta:

Taiteilijan valitsema tekniikka ja taiteelliset eleet ovat tehokas tapa merkitä kuvauksen kohteen uraa ja persoonaa. Kirsti Paakkasen muotokuvassa taiteilija ilmentää johtajattaren menestyksekästä elämäntyötä vahvoin ja itsevarmoin siveltimenvedoin. Toisin kuin perinteisissä muotokuvissa, joissa ääriviivat rajaavat värialueita, Tapiolan työssä ilmeikkäät siveltimenjäljet liikkuvat viivan ja väripinnan välimaastossa. Näin taiteilija onnistuu vapauttamaan taiteellisen eleen hillitystä konventiosta ja mahdollistamaan sen välittömän ilmaisuvoiman. Kapea väripaletti ja merkkien muodot korostuvat käsittelemätöntä taustaa vasten. Kaiken kaikkiaan taiteellisen ilmaisun ilmava selkeys tekee maalauksen tekoprosessin näkyväksi kuin rakentaen metaforaa Paakkasen merkittävän uran vaiheista.

Näytä muotokuva


Jaakko Sievänen
William Lehtinen
Paperiteollisuuden uudistaja
1969

(1895 – 1975)

Enso-Gutzeit Oy:n toimitusjohtaja, vuorineuvos

Yhdysvalloissa opiskellut William Lehtinen nimitettiin valtion omistaman Enso-Gutzeit Oy:n toimitusjohtajaksi pian sodan jälkeen. Neuvostoliiton puolelle jääneet yhtiön tuotantolaitokset korvattiin rohkeana investoijana tunnetun Lehtisen johdolla nopeasti uusilla tehtailla niin, että entisen tuotannon taso ylitettiin jo seitsemässä vuodessa. Yhtiön konttoripäällikkönä Lehtinen matkusti vuosina 1933-1934 Englantiin ja Yhdysvaltoihin asiakkaiden luo. Hänen vaikutelmansa oli, että suomalaisen metsäteollisuuden tulevaisuuden vientiartikkeleita olivat sanomalehtipaperi ja valkaistu sulfaattiselluloosa. Hän korosti voimakkaasti sitä, että Enso-Gutzeitin oli saatava nopeasti ajanmukainen valkaisulaitos ja klooritehdas. Ulkomaiset yhteydet osoittautuivatkin arvokkaiksi ja myös nuoruudenajan opiskeluista oli paljon hyötyä. Hän oli Yhdysvalloissa Yalen yliopistossa 1926 suorittanut Master of Forestry -tutkinnon, jonka yhteydessä opittu metsäteollisuuden termistö avasi Lehtiselle monta ovea ulkomailla.

William Lehtisen kausi yhtiön johdossa 1945-1962. Lehtinen tuli toimitusjohtajaksi vaikeana aikana. Välttämätön tehtävä oli ohjata sodan pahasti runtelema yhtiö toimivaan kuntoon. Oli ratkaistava, mihin suuntaan yhtiötä oli lähdettävä kehittämään ja valmisteltava investoinnit. Sodan jälkeisenä aikana jokapäiväisiä olivat työtaistelut ja muut levottomuudet. Lehtisen 17-vuotisen kauden lopulla yhtiö oli noussut uudella alalla, kartongintuottajana, Euroopan suurimmaksi.

Muotokuvasta:

Yhdysvalloissa opiskellut Lehtinen nousi Enso-Gutzeitin toimitusjohtajaksi heti sotien jälkeen. Hänen johtokautenaan vuosina 1945–1963 yhtiössä tehtiin suuria investointeja, joilla korvattiin rajan taakse jääneet tuotantolaitokset. Yksi Lehtisen aikana toteutetuista projekteista oli Alvar Aallon suunnittelema Katajanokan pääkonttori, joka näkyy luonnosmaisesti maalattuna taustalla kuin muistuttaen katsojaa Lehtisen roolista yrityksen modernisoijana. Muotokuva on poikkeuksellinen surrealistisen kuvakielensä takia: kuvapinta koostuu irtonaisista elementeistä, jotka on koottu kollaasimaisesti yhteen ovaalia pöytäpeiliä muistuttavan muodon sisään. Kansainvälisesti koulutettu Lehtinen saattoi olla kiinnostuneempi moderneista taidesuuntauksista kuin monet muut suomalaiset yritysjohtajat.

Näytä muotokuva


Sam Vanni
Tove Jansson
Muumien luoja
1940

(1914–2001)

Kirjailija, kuvittaja, taidemaalari, professori

Tove Jansson saavutti maailmanmaineen muumikirjoillaan, joita on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle. Monipuolinen Jansson piti lukuisia taidenäyttelyitä ja kirjoitti useita kirjoja myös aikuisille.

 Jansson on käännetyin suomalaiskirjailija, mutta vähemmän on korostettu sitä, että Jansson kuvasi myös oman aikansa maailmaa. Taiteilijan roolissaan hän jakautui kuvataiteilijaksi ja kirjailijaksi. Suomenruotsalainen Jansson kuului kielelliseen vähemmistöön ja taiteilijasukuun. Näiden yhteisöjen problematiikka näkyy hänen tuotannossaan, samoin kuin naiseuden ja homoseksuaalisuuden teemat.

Hän opiskeli Tukholman taideteollisessa oppilaitoksessa ja tutustui siellä ensimmäisen kerran muumeihin, kun Einar-eno varoitti muumipeikoista, jos sisarentytär käy öisin liian tiuhaan ruokakomerolla.

Jansson kirjoitti 1934–1940 novelleja aikakauslehtiin. Päivälehdissä julkaistiin hänen impressionistisia kirjoitelmiaan matkoilta ja taidemaailmasta. Hän kuvitti novellinsa, samoin omat päiväkirjansa.

Muumikirjojen suosiota selittävät niiden psykologinen osuvuus ja kyky, jolla kirjailija tasapainottelee lapsen ja aikuisen maailman välissä. Muumikirjat ovat lasten ja aikuisten kirjoja.

Vaikka Tove Janssonin maailmanmaine on hänen kirjallisen tuotantonsa ansiota, hän on itse pitänyt kirjoittamista harrastuksena kuvataiteen ohessa. Varsinaista taidemaalarin työtä vähensivät 1940-luvulta asti kirjankuvitus ja sarjakuvat.

Jansson käytti piirtäjänä ja kirjoittajana paljon parodiaa. Maalaamisestaan hän ei antanut mielellään haastatteluja.

Tove Jansson kuoli Helsingissä 86-vuotiaana. Viime vuotensa hän vietti poissa julkisuudesta, niin kuin suuren osan koko elämäänsä. Yksityisyyden vaaliminen ei tarkoittanut ihailijoiden vähättelyä, sillä hän vastasi kaikkiin lukijakirjeisiinsä henkilökohtaisesti — ja käsin.

Näytä muotokuva


Väinö Blomstedt
Harald Herlin
Koneen johtaja
1934

 

(1874–1941)

Kone Oy:n johtokunnan puheenjohtaja, insinööri

Herlin oli Helsingin kaupungin rakennuskonttorin ja vesijohtolaitoksen apulaisinsinöörinä 1898–1904 ja Vesijohtoliike Oy:n johtajana 1904–1920. Hän toimi Helsingin Laivatelakka Oy:n johtajana 1912–1928 ja Suomen Sähkö Oy Gottfrid Strömbergin johtajana 1924–1929. Strömbergin palveluksessa ollessaan Herlin laati tappiolliselle yritykselle tervehdyttämisohjelman, jonka avulla yhtiö saatiin neljässä vuodessa kannattavaksi.

Harald Herlin oli vesijohtoalan erikoistuntija ja hän toimi niin vesijohtoalan kuin myös muun yritysjohdon konsulttina. Kone Osakeyhtiö, Herlinien perheyritys, tuli Harald Herlinin haltuun hänen toimiessaan Suomen Sähkö Oy Gottfr. Strömbergin saneeraajana 1920-luvun alkupuoliskolla, jolloin hän yhtenä saneeraustoimenpiteenään 1924 osti Strömbergin omistaman hissitehtaan Kone Oy:n.

Kone Oy:n edeltäjä Koneliike Tarmo oli perustettu 1905 ja se oli harjoittanut käytettyjen koneiden ostoa, myyntiä ja korjausta. Strömberg osti vuonna 1910 liikkeen ja muodosti siitä Kone Oy-nimisen tytäryhtiön. Ensimmäisen maailmansodanaikana yhtiö valmisti sotatarvikkeita Venäjän armeijalle mutta se kärsi pahoja taloudellisia tappioita Venäjän vallankumouksen jälkeen kun tarviketoimitukset jäivät maksamatta. Sodan jälkeen Kone Oy aloitti pienimuotoisen hissien lisenssivalmistuksen.

Harald Herlin toimi Kone Oy:n johtokunnan puheenjohtajana 1924–1941. Vuodesta 1932 yhtiön toimitusjohtajana oli hänen poikansa Heikki H. Herlin. Harald Herlinin hankkima Thorsvikin kartano oli Herlinien koti vuosikymmenien ajan.

Muotokuvasta:

Muotokuva genrenä eroaa kirjallisesta elämänkerrasta siinä, ettei se kuvaa yksilön koko elämänkaarta kronologisesti. Sen sijaan muotokuvilla esitetään henkilön ulkonäkö tiettynä ajan hetkenä, ja viitataan joskus symbolisesti kuvattavan elämänvaiheisiin ja aikaansaannoksiin. Suomalaisen liike-elämän vaikuttajien muotokuvissa on usein runsaasti viitteitä yritykseen, jossa henkilö vaikutti. Tästä traditiosta poiketen Harald Herlinin muotokuvan niukkailmeinen miljöö ei luo visuaalisia kytköksiä Koneeseen. Näin kuvattavan eleet, ilme ja ulkonäkö korostuvat ohjaten katsojaa pohtimaan Herlinin persoonaa. Genrelle tyypillinen hetkellisyys taas korostuu mallin kädessään pitämään savukkeeseen; aivan kuin kuva olisi maalattu vain tupakanmittaisessa hetkessä.

Näytä muotokuva


Antti Favén
Gösta Serlachius
Toimitusjohtaja
1939

(1876–1942)

G. A. Serlachius Ab:n toimitusjohtaja, vuorineuvos.

Gösta Serlachius vakautti setänsä G. A. Serlachiuksen perustaman yrityksen aseman ja laajensi sen monipuoliseksi puunjalostuskonserniksi. Hän tuli tunnetuksi myös suurena kuvataiteen mesenaattina ja Serlachiuksen mittavat taidekokoelmat ovat näytteillä hänen entisessä kotikartanossaan Mäntässä.

Gösta Serlachius aloitti juridiikan opinnot Helsingissä, mutta perehtyi käytännön liike-elämään setänsä yrityksessä Englannissa. Kohta tämän jälkeen kauppaneuvos Serlachius kutsui veljenpoikansa yhtiönsä palvelukseen.

Keskittyessään sukuyrityksen toimitusjohtajuuteen Serlachius rakennutti Mänttään 1913–1914 selluloosatehtaan ja uudisti paperitehtaan teknologiaa. Ensimmäisen maailmansodan suhdanteita hän käytti hyväksi Venäjän-markkinoilla määrätietoisesti.

Venäjän vallankumoukset veivät Suomen paperiteollisuuden päämarkkinat. Serlachius oli Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton hallituksen puheenjohtajana 1918–1922 avainhahmoja, kun ongelma ratkaistiin luomalla yritysten yhteiset vientiorganisaatiot ja avaamalla uudet vientireitit – ensin Saksaan ja muun muassa Ukrainaan sekä sitten länteen.

Serlachius paransi tehdasyhdyskuntien sosiaalisia oloja rakentamalla työväelle asuntoja ja tehostamalla työsuojelua.

Kuvataiteen huomattavana mesenaattina hän piti henkilökohtaista yhteyttä taiteilijoihin, kartutti taidekokoelmiaan ja muodosti 1933 niitä hoitamaan taidesäätiön.

Gösta Serlachius oli voimakas ja riskejä pelkäämätön johtaja. Vielä hänen aikanaan sukuyhtiö ei noussut Suomen 30. suurimman yrityksen joukkoon, mutta se pysyi vankasti patruunaperheen hallussa ja johdossa. Gösta Serlachius piti lankoja käsissään kuolemaansa 1942 saakka, vaikka siirsikin tehtäviä pojalleen R. Erik Serlachiukselle.

Gösta Serlachiuksen kuoleman jälkeen perheen koti avattiin Joenniemen kartanon yleisölle taidemuseona. Museoksi muutetussa yhtiön pääkonttorissa Serlachiuksen muisto säilyy suvun jätettyä perustamansa yrityksen.

Muotokuvasta:

Renessanssista lähtien maisema-aiheiset taustat ovat olleet muotokuvissa harvinaisia, ja niiden käyttö rajautui usein uskonnollisiin teoksiin. Serlachiuksen muotokuvan maisema yhtäältä luo hartaan vaikutelman teokseen ja toisaalta se on tarjonnut taiteilijalle muodollisen keinon ripotella symboleja viittaamaan muotokuvattavan elämäntyöhön.

Näytä muotokuva


Laila Pullinen
Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen
Mesenaattipari
1985

(1913–1988) ja (1903–1992)

Helsingissä syntynyt Marie-Louise Granfelt opiskeli Svenska Handelshögskolanissa ja sai ensimmäisen työpaikkansa konttoripäällikkönä Hortus Oy:ssä.

Tanskalainen Gunnar Didrichsen oli laivanvarustajan poika, joka tuli Suomeen liikeasioissa ensimmäisen kerran 1927. Vain kolme kuukautta myöhemmin hän perusti oman maahantuontiyrityksen ja päätti jäädä maahan. Oy Trans-Meri Ab:n ensimmäinen tuote oli rotanmyrkky, josta saaduilla tuloilla maahantuontia voitiin laajentaa muihin tuotteisiin.

Marie-Louise ja Gunnar tapasivat ensimmäisen kerran itsenäisyyspäivänä 1938 ja aluksi heidän seurustelunsa oli tiivistä ja huvittelupainotteista. He avioituivat huhtikuussa 1939 vain muutama kuukausi ensitapaamisen jälkeen.

Marie-Louise ja Gunnar olivat molemmat kiinnostuneita taiteesta ja sen keräämisestä. Transmerin kasvava menestys takasi perheelle taloudellisen turvan lisäksi mahdollisuuden taidehankintoihin, matkusteluun ja lopulta oman kodin rakentamiseen Kuusisaareen.

Villa Didrichsenin innoittajana oli Maire Gullichsenin Villa Mairea Noormarkussa. Didrichsenit pyysivät Alvar Aaltoa piirtämään myös heille kodin vastaavassa hengessä. Kiireidensä vuoksi Aalto kieltäytyi suositellen tilalleen Viljo Revelliä, joka ”on ainoa, joka pystyy samaan kuin minä”. Villa Didrichsen valmistui kahdessa osassa 1957 ja 1964.

Villa Didrichsenin taidemuseosiipi avattiin yleisölle syyskuussa 1965. Didrichsenin taidemuseon avaaminen oli tärkeä tapaus Helsingin taide-elämässä.

1980-luvulla Marie-Louisen terveys heikkeni ja sairaus vei lopulta voiton 1988. Gunnar kuoli vuonna 1992 ja hänen uurnansa laskettiin Marie-Louisen uurnan viereen Villa Didrichsenin merenpuoleiseen rinteeseen.

Muotokuvasta:

Yritysten tilaamat muotokuvat ovat pääsääntöisesti yksilöitä kuvaavia; yhteismuotokuvat ovat harvinaisia. Oy Transmeri Ab tilasi Laila Pulliselta alun perin reliefin Gunnar Didrichsenistä Kilon toimipisteeseensä. Vuonna 1984 valmistunut reliefi sijaitsee nyt Transmerin Leppävaaran konttorissa. Pullinen käytti seuraavana vuonna osittain samaa muottia pariskunnan yhteisreliefiin, joka tilattiin heidän museoonsa. Auguste Rodin suosi vastaavaa muottien uusiokäyttöä, joka on nähty modernistisena strategiana haastaa käsitystämme taideteoksen uniikkiudesta.

Näytä muotokuva


Pekka Walliander
Hannu Tarmio
Pääjohtaja
1986

Haapajärvellä syntynyt Hannu Veikko Olervo Tarmio oli WSOY:n pitkäaikainen pääjohtaja ja kirjallisuusalan monitoimija.

Tarmio kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen lyseosta vuonna 1951. Hän opiskeli biologiaa Helsingin yliopistossa vuosina 1952–56 ja valmistui filosofian maisteriksi. Tarmio aloitti uransa WSOY:ssä oikolukijana vuonna 1956, minkä jälkeen hän työskenteli kustannustoimittajana, oppikirjaosaston päällikkönä, oppi- ja tietokirjaosaston johtajana ja lopulta pääjohtajana vuodesta 1969. 1970-luvun alussa kustannustaloa kohtasi valtakriisi. Vuoden 1972 yhtiökokouksessa kiistan voitti niukasti ryhmä, joka tuki Tarmion jatkamista pääjohtajana. Tarmio jätti pääjohtajuuden vuonna 1987 aloittaakseen uran itsenäisenä viestintäalan yrittäjänä.

Tarmio toimitti monia aforismikokoelmia, esimerkiksi Ajatuksia elämästä, onnesta ja vanhenemisesta (1979), ja kirjallisuusantologioita, kuten Sata tarinaa tulipunaisesta kukasta (1988, Sirkku Klemolan kanssa). Tarmio toimi myös tietokirjailijana 1950-luvulta asti erikoisaloinaan biologia ja maantieto. Hänen muistelmansa ja kustannusalaa suomiva pamflettinsa Hurmio tai turmio ilmestyi 1998 Otavan kustantamana.

Yrityksessään Viestintä Tarmio Oy Tarmio muun muassa perusti Kirjamaailma-kirjakerhon, joka myöhemmin liitettiin Uudet Kirjat -kerhoon. Yritys myös tuotti Yleisradiolle vuodesta 1989 lähtien Kirjailijakohtaloita-sarjaa, jossa Tarmio muisteli edesmenneitä kirjailijoita, kuten Irja Sallaa ja Lauri Viitaa. Viestintä Tarmio julkaisi Suomen Golflehteä 1987–2011 ja on kustantanut useita golf-aiheisia kirjoja.

 

Muotokuvasta:

Tarmion piirtänyt Walliander teki useamman muotokuvapiirroksen WSOY:lle mm. Väinö Linnasta ja Mika Waltarista. Lyijykynäpiirrokset mielletään usein luonnoksiksi, mikä tekee WSOY:n muotokuvapiirroksista poikkeuksellisia. On myös mielenkiintoista ja ehkä osuvaakin, että kustannusyhtiön johtaja on piirretty kynällä, joka mielletään kirjailijan työkaluksi.

Näytä muotokuva


Ilja Glazunov
Armi Ratia
Marimekon perustaja
1973

Armi Ratia perusti Marimekon vuonna 1951 ja vaikutti toimitusjohtajana, taiteellisena johtajana ja suhdetoimintaguruna lähes kolmekymmentä vuotta. Tekstiilitaide, sanataide ja elämäntaide olivat hänen intohimonsa.

Ratia syntyi 13.7.1912 Karjalan Pälkjärvellä, joka on nykyisin Venäjää. Taideopinnot houkuttelivat hänet Helsinkiin, missä hän valmistui tekstiilitaiteilijaksi 1935. Sen jälkeen Ratia pyöritti neljä vuotta omaa kutomoa Viipurissa, kunnes vuonna 1939 hän muutti miehensä Viljo Ratian kanssa takaisin Helsinkiin ja työskenteli ensin toimistovirkailijana puolustusministeriössä ja sitten copywriterina mainostoimistossa. Armin varsinainen elämäntyö alkoi vuonna 1949, kun hän meni mukaan Viljo Ratian ostamaan vaha- ja painokankaita valmistavaan yritykseen, Printexiin, ja ryhtyi hankkimaan painettavaksi ennennäkemättömän värikkäitä ja rohkeita kuvioita. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi Marimekko, kun Armi ja Viljo päättävät näyttää, että Printexin erikoisista kankaista voi tehdä myös vaatteita. Sodasta toipuvan Suomen niukkuudessa ja harmaudessa Printex ja Marimekko toivat ihmisten arkeen kaivattua väriä ja iloa.

Armi Ratia antoi Marimekolle kasvot – eikä vähiten omaperäisen suomen kielensä ansiosta. Hän oli loistava seuranainen, joka osasi hurmata niin yhteistyökumppanit, lehdistön kuin yritysvieraatkin lennokkaalla ilmaisullaan. Ratia kirjoitti elämänsä aikana paljon. Opiskeluaikanaan hän tienasi rahaa kirjoittamalla salanimellä rakkaustarinoita viihdelukemistoihin ja myöhemmin vuodet copywriterina koulivat hänestä sujuvan kielenkäyttäjän.

Ratia keräsi Marimekkoon lahjakkaita taiteilijoita suunnittelijoiksi ja vaali luovuudelle avointa ilmapiiriä. 1950-luvulla Ratia suunnitteli myös itse muutamia kankaita. Tekstiilitaiteilijana hän oli modernisti, jonka kuviot heijastelivat ajan taideteollisuuden pelkistettyjä ihanteita, mutta Marimekon taiteellisena johtajana hän antoi monenlaisten näkemysten nousta esiin. Hänellä oli poikkeuksellinen kyky tulkita omaa aikaansa ja olla sitä askeleen edellä.

Marimekon menestys nojaa yhä pitkälti Armin ajatteluun. Hänestä Marimekon tuli olla elämänläheistä, kaunista arkipäivää. Hän loi Marimekosta koko elinympäristön kattavan ilmiön, elämäntavan ja asenteen.

Armi Ratia kuoli Helsingissä 3. lokakuuta 1979.

Näytä muotokuva


Sonja Jäämeri
Teresia Lönnström
Teollisuusneuvos
1975

(1895–1986)

Lönnström Oy:n hallituksen puheenjohtaja, lahjoittaja, teollisuusneuvos

Teresia Lönnström on yksi harvoista suomalaisista naisista, jotka ovat saaneet teollisuusneuvoksen arvonimen Suomessa. Hän johti miehensä perustamaa yhtiötä kolmen vuosikymmenen ajan ja lahjoitti omaisuutensa käytettäväksi suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.

Teresia Madsen-Bech työskenteli modistina Helsingissä Stockmannin tavaratalossa, kun hän avioitui Suojeluskuntain asepajan toimitusjohtajana toimineen Rafael Lönnströmin kanssa 1922. Lönnströmin perustaman Oy Sytyttimen toimialana oli sytyttimien metalliosien valmistaminen.

Lönnströmit tekivät 1930-luvulla lukuisia liikematkoja Eurooppaan. Näillä matkoilla he omaksuivat mannermaisen sivistyneistön tavat. Tyylikäs edustaminen sekä näyttävien ja kulttuurihenkisten pitojen järjestäminen tulivat osaksi Teresia Lönnströmin teollisuusmiehen puolison roolia.

1940-luku merkitsi muutoksen aikaa myös muulla tavoin. Rafael Lönnström oli kuollut 1943 ja Teresia Lönnströmin vastuulle jäi Oy Sytyttimen ja eräiden muiden hänen miehensä perustamien yhtiöitten tulevaisuus.

Teresia Lönnström joutui kokemaan sodanjälkeisen talouselämän monet vaikeudet, mutta hän luotsasi yhtiötään omaan harkintaansa luottaen. Hän oli myös Rauman pikkukaupungin ehdoton kuningatar näyttävine kutsuineen.

Yhtiöt fuusioitiin 1959 Ammus-Sytytin Oy:ksi, jonka nimi muutettiin 1971 Lönnström Oy:ksi. Uusi toimitusjohtaja pyrki modernein liikkeenjohdollisin toimin uudistamaan yritystä. Johtokunnan puheenjohtajan Teresia Lönnströmin ja toimitusjohtajan ajatukset eivät kuitenkaan käyneet yksiin. Ratkaisuksi tuli yhtiön myyminen Huhtamäki-yhtymä Oy:lle 1973.

Teollisuusneuvoksen arvonimen 1974 saanut Teresia Lönnström lahjoitti osan kauppasummasta Suomen Kulttuurirahastolle ja Liikesivistysrahastolle. Jälkisäädöksellään Lönnström perusti Teresia ja Rafael Lönnströmin säätiön, joka ylläpitää Lönnströmin kotimuseota ja taidemuseota Raumalla.

Näytä muotokuva


Eero Järnefelt
August Ramsay
Kauppakamarin perustaja
1922

Todellinen valtioneuvos August Ramsay (1859 - 1943) aloitti uransa matematiikan opettajana ja oppikoulun rehtorina, mutta siirtyi kasvavalle pankki- ja vakuutusalalle erilaisiin yritysten ja järjestöjen johtotehtäviin. Hän toimi muun muassa Suomen Yhdyspankin toimitusjohtajana. Ramsay osallistui Helsingin kaupungin ja Espoon kunnallispolitiikkaan sekä edusti sukuaan säätyvaltiopäivillä. Hänet valittiin myös kansanedustajaksi. Hän oli lyhyen aikaa kauppa- ja teollisuustoimituskunnasta vastaava senaattori ja valtiovarainministeri.

August Ramsayn johtaman valtionkomitean mietinnön pohjalta syntyi kauppakamarilaitos 1917.

Kirjoituksillaan Ramsay pyrki edistämään matkailua ja paikallishistorian tuntemusta. Tarina kertoo tästä elinkeinoelämän Grand Old Manista, että hän ei ollut autoilun ystävä. Pääkaupunkiin lähtiessään hän kulki kodistaan Espoon kartanosta juna-asemalle aina hevoskyydillä.

Näytä muotokuva