Eino Palovesi

(1904–1980)

Keski-Suomen läänin maaherra, ministeri, kansanedustaja, kunnallisneuvos

Eino Palovesi (vuoteen 1947 Möttönen) oli Maalaisliiton pitkäaikainen kansanedustaja, josta tuli 1950-luvulla Urho Kekkosen tukija. Hän nousi 1956 kulkulaitosministeriksi ja hänen ministerikautensa jatkui 1959 sisäministerinä. Hänet valittiin 1960 kesken hallituskauden uuden Keski-Suomen läänin ensimmäiseksi maaherraksi.

Karstulalainen maanviljelijä ja pienviljelysneuvoja Eino Palovesi toimi Maalaisliiton kansanedustajana yli parikymmentä vuotta 1930-luvun lopulta lähtien. Eduskuntaryhmässään hän oli pitkään ”takapenkkiläinen”, joka ei yltänyt valtakunnan politiikan parrasvaloihin. Kunnallisneuvoksen arvonimen 1954 saanut Palovesi osallistui aktiivisesti myös kotikuntansa kunnallispolitiikkaan.

Urho Kekkosen tultua 1956 tasavallan presidentiksi Palovesi nimitettiin K.-A. Fagerholmin enemmistöhallituksen kulkulaitosministeriksi. Ministerinä Palovesi kohtasi maan maaliskuussa 1956 lamauttaneen yleislakon, joka pyrki katkaisemaan myös kaiken julkisen liikenteen. Tämä edellytti uudelta ja kokemattomalta kulkulaitosministeriltä tarmokkaita toimia, jotta valtion toiminnan kannalta elintärkeät yhteydet kyettiin ylläpitämään. Palovesi onnistui olosuhteet huomioon ottaen varsin hyvin tässä tehtävässä.

Kun maahan tammikuussa 1959 muodostettiin V. J. Sukselaisen johdolla uutta maalaisliittolaista vähemmistöhallitusta edellisen hallituksen kaaduttua ulkopoliittiseen yöpakkaskriisiin, nimitettiin Palovesi sisäministeriksi. Hän jätti hallituksen kuitenkin jo helmikuussa 1960, sillä hänet nimitettiin aluejakokomitean ehdotuksen mukaisesti perustetun Keski-Suomen läänin ensimmäiseksi maaherraksi.

Maaherrana Eino Paloveden keskeinen tehtävä oli kasvattaa pohjalaisista, hämäläisistä ja savolaisista muodostetun uuden läänin asukkaissa keskisuomalaista identiteettiä. Hän hoiti tehtäväänsä olemalla runsaat kymmenen vuotta (1960–1971) kestäneen maaherrakautensa ajan mukana lääninsä keskeisissä riennoissa.

Eino Palovesi toimi OK-Lihan hallintoneuvoston varapuheenjohtajana vuosina 1956–1957, puheenjohtajana vuosina 1958–1978 ja kunniapuheenjohtajana vuosina 1979–1980.

Taulu on siirtynyt OK-Lihan ”jäämistöstä” lahjoituksena Keskimaalle.

Organisaatio:

OK-Liha

Lähteet:

www.kansallisbiografia.fi

Uola, Mikko (2006): Palovesi, Eino. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.