Erkki Laatikainen

(1946–2013)

Päätoimittaja, professori

Erkki Laatikainen oli Jyväskylässä ilmestyvän Keskisuomalainen-sanomalehden pitkäaikainen päätoimittaja ja vahva alueellinen vaikuttaja kotimaakunnassaan Keski-Suomessa. Hän toimi Keskisuomalaisen päätoimittajana vuosina 1975–2008 ja oli eräs Suomen seuratuimpia sanomalehtimiehiä. Laatikainen sai kesällä 2009 valtion journalistipalkinnon.

Laatikaisen johdolla Keskisuomalainen nousi vaikuttavaksi valtakunnalliseksi sanomalehdeksi. Laatikainen toimi voimakkaasti journalistiikan oppiaineen saamiseksi Jyväskylän yliopistoon. Keskisuomalainen oli ensimmäinen sanomalehti, joka alkoi vaatia kaikilta toimittajiltaan korkeakoulututkintoa.

Laatikainen toimi Keski-Suomen osuuspankin hallituksessa vuodesta 1975 lähtien 34 vuoden ajan. Loppuajan hän toimi myös pankin puheenjohtajana. Hän oli vuosina 1996–2008 Osuuspankkikeskuksen hallintoneuvoston jäsenenä ja OKO:n hallintoneuvostonjäsenenä vuodet 1997–2006.

Laatikainen sanoi puoluekannakseen ”riippumaton keskustalainen” eikä hän ollut päätoimittaja-aikanaan keskustapuolueen jäsen. Päätoimittaja otti kantaa politiikkaan ja keskustan puheenjohtajavalintoihin. Päätoimittajana tapahtuneen erittäin aktiivisen vaikuttamisen vuoksi entinen pääministeri Paavo Lipponen viittasi Laatikaiseen ja Seinäjoella ilmestyvän sanomalehti Ilkan silloiseen päätoimittajaan Kari Hokkaseen käsitteellä ”maakuntaansa terrorisoiva satraappi”.

Eläkkeelle jäätyään Laatikainen toimi verkkokolumnistina Radio Keski-Suomessa. Hän herätti huomiota ehdottamalla rikoslakiin pykälää, joka kieltäisi ”kiihottamisen kansanvaltaa ja sen vastuunkantajia kohtaan”. Ehdotus sai aikaan voimakasta kritiikkiä ja sitä pidettiin jopa sananvapauden vastustamisena.

Laatikainen jatkoi Keskisuomalainen Oyj:n erityistehtävissä 31.1.2009 saakka. Päätoimittaja ja sanomalehtiyhtiön toimitusjohtaja professori Erkki Laatikainen jäi eläkkeelle 31.1.2009.

Organisaatio:

Keskisuomalainen Oyj

Lähteet:

fi.wikipedia.org

  • Taiteilija: Riikka Lenkkeri
  • Sijainti: Keskisuomalainen Oyj
  • Kuvaaja: Timo Mustalampi